Luin vastikään netissä keskusteluketjua, missä ihminen kyseli muilta keskustelijoilta neuvoja elämänsä ensimmäiseen hieronta käyntiin. Häntä kovasti jännitti tämä uusi tilanne ja tämä sai minut muistelemaan niitä kertoja, kun itselle on tullut asiakkaaksi joku, joka ei ole koskaan aikaisemmin hierojan vastaanotolla ollut.

Uusi asia jännittää meitä aina. Toisia enemmän toisia vähemmän. Varsinkin naiset monesti hieman arastelevat hierojalle menoa. Mietitään miten pitää pukeutua, täytyykö kaikki vaatteet riisua, joutuuko pöydällä makaamaan ilkosen alasti, näkyykö ne selluliitit ja jenkkakahvat, onko vanhat risat alkkarit jalassa… jne. Kaikenlaisiin murheisiin on tullut törmättyä vuosien varrella. Siksi ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta hierontatyötä tekevän näkökulmasta ja samalla hälventää edes hieman niitä pelkoja, jotka yleensä ovat täysin turhia.

RENTO JA TURVALLINEN TUNNELMA

Hyvä hieroja pyrkii aina aluksi kiinnittämään huomionsa siihen, millaisella mielellä asiakas hoitoon on tulossa. Kun asiakas kertoo heti, että kyseessä on hänen ensimmäinen hieronta kokemuksensa, osaa hieroja ottaa tämän ohjeistuksessaan huomioon. Tärkeää olisi luoda asiakkaalle luottavainen ja rento olo heti huoneeseen astuttaessa. Itse pyrin aina kertomaan asiakkaalle, oli hän kokenut kävijä tai ei, mitä vaatekappaleita saa jättää päälle ja mitkä puolestaan pitää riisua pois. Samalla ohjeistan, kunka hoitopöydälle tulisi käydä (päin- vai selinmakuulle). Asiakkaalle pyrin luomaan oman rauhan riisumiseen, ja kun hän on pyödällä, laitan päälle pyyhkeen ja viltin. Esillä on aina vain käsiteltävissä oleva kehon alue. Tämä saa asiakkaan rentoutumaan paremmin eikä myöskään kylmä pääse yllättämään kesken hieronnan.

JOKAISEN KEHO ON KAUNIS

Hierojat, fysioterapeutit ym. hoitajat ovat aina työhönsä ammattimaisesti suhtautuvia, eivätkä he koskaan katso asiakkaan kehoa arvostellen. Jokainen ihmiskeho on kaunis ja ihanalla tavalla erilainen. Hoitotyötä tekevä tarkastelee asiakkaan kehoa oman ammattinsa näkökulmasta ja keskustelee asiakkaan kanssa havaitsemistaan epäkohdista ja ongelma-alueista ratkaisukeskeisesti. Asiakkaan kanssa keskustellen on mahdollista löytää juuri ne hänelle sopivat keinot huolehtia oman kehon hyvinvoinnista. Kaikilla hoitotyötä tekevillä on myös tiukka vaitiolovelvollisuus, joten hoitohuoneessa kerrotut asiat jäävät aina hoitajan ja asiakkaan välisiksi asioiksi. Usein olen huomannut, että kun hoitosuhde syvenee ja kehon lukkoja ja tukoksia saa avattua, alkaa sieltä mielen päältäkin tukoksia avautumaan. Vieraammalle ihmiselle on monesti helpompi puhua niistä kipeistäkin asioista.

ONKO PAKKO JOS EI TAHDO?

Tästä päästäänkin sitten siihen toiseen monen ensikertalaisen murheeseen. Mitä sille hierojalle sitten pitää siinä pöydällä jutella? No, ei välttämättä mitään, jos ei halua. Hierojan olisi aina seurattava asiakkaan esimerkkiä siitä keskustellaanko hoidon aikana vain ei. Alkuun toki muutaman sanan vaihtaminen on tärkeää esitietojen, lähtötilanteen ja mahdollisten hoidon vasta-aiheiden kartoittamiseksi. Mutta sitten, jos asiakas niin haluaa, hoitopöydällä saa aivan mainiosti olla ihan hiljaakin. Rentoutua vaan ja antaa ajatusten karata. Asiakkaan tehtävä ei ole viihdyttää hierojaa hoidon aikana eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos ei vaan sillä hetkellä kiinnosta jutella. Tämä on usein varsinkin miehille tuntunut olevan iso huolenaihe: ”Eihän sinne hierojalle voi mennä, kun ei tiedä mitä sille pitäisi puhua.”

Moni haluaa nauttia hieronnasta kaikessa rauhassa hiljaisuudessa mutta sitten asiakkaan niin halutessa voidaan hoidon lomassa myös ruotia päivän tapahtumat ja maailman meno. Toisille ihmisille puhumalla rentoutuminen on paljon luontevampaa kuin olla hiljaa ja tämä on ihan ok tapa myös. Monet mielenkiintoiset ja syvällisetkin keskustelut olen asiakkaiden kanssa käynyt. Näistä keskusteluista oppii myös itse aina jotain uutta. Se on tämän työn yksi hienoimmista puolista. Rentoutushoidoissa pyrin yleensä ohjeistamaan asiakasta rauhoittumaan ja olemaan hiljaa, jotta mielikin pääsisi rentoutumaan mutta perushieronnassa juttelu virkistää kummasti sekä hoitajan että hoidettavan mieltä.

Kaiken kaikkiaan hieronnassa käynnin pitäisi olla rentouttava ja mukava kokemus. Kaikki me olemme vain ihmisiä ja kun kertoo, että tilanne hieman jännittää, osaa hierojakin ohjeistaa tilanteessa paremmin. Aina kannattaa kysyä, jos ei tiedä kuinka tulee toimia. Se ei ole väärin missään tilanteessa. Jokaisella hierojalla / terapeutilla on omat tapansa toimia ja siksikin olisi hyvä muistaa selkeästi ohjeistaa asiakasta hoitotilanteessa.

Mukavia, rentouttavia ja kokemuksellisia hoitohetkiä teille kaikille, ensikertalaisille ja kokeneemmille konkareille!

”Pyhät on pihlajat pihalla, pyhä on kukka pihlajassa, marjaset sitäi pyhemmät.”

Eino Leino